UKUudetkasinot.bizUudet nettikasinot 2026
Suomi · EUR
Etusivu/Pelit
Pelit

Nettiarvat

Päivitetty:

Raaputusarvat ovat sellainen viihde-ja pelimuoto joka on suuremmilla osalle ihmisistä ainakin jollakin tavalla tuttua, sillä niiden historia ulottuu jopa niinkin kauaksi kuin 1970-luvulle saakka. Kuten moni muukin asia, myös raha-arvat alkoivat alun perin Yhdysvalloista ja levisivät sieltä hyvin äkkiä muihin maihin. Suomeen raaputusarvat rantautuivat 1980-luvulla ja siitä alkoikin niiden vankkumaton suosio, jolle ei edelleenkään näy loppua.

Kukapa meistä ei olisi joskus kaupassa käydessään ostanut itselleen raaputusarvan ja jännännyt sitä raaputellessaan josko se kaikkein suurin voittosumma napsahtaisi sieltä itselle. Nyt näitä superjännittäviä arpoja on mahdollisuus pelata myös todella helposti ihan omasta kotoaan käsin, todella monella nettikasinolla. Nettiarvat eroavat kuitenkin niistä perinteisistä raaputusarvoista esimerkiksi siinä suhteessa että niissä sekä voittomahdollisuudet kuin myös voittosummat ovat huomattavasti suuremmat.

Kasinot, joilta löytyy myös arpoja ja pikapelejä

Rajaus: samat tarkistetut kasinot, joiden valikoimasta löytyy kolikkopelien ohella pikapelejä.

Rajaa listaa:
  1. Godz Casino
    Godz Casino

    Tobique · vuodesta 2026

    Voitoista vero
    1

    100 % jopa 2 000 € + 300 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x (D+B)
    Min. talletus
    20 €
  2. Playfina Casino
    Playfina Casino

    Tobique · vuodesta 2022 · Trustly · Zimpler

    Voitoista vero
    2

    Tervetuliaispaketti jopa 1 000 € + 600 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    40x
    Min. talletus
    20 €
  3. National Casino
    National Casino

    Curaçao · vuodesta 2020 · live-kasino

    Voitoista vero
    3

    100 % jopa 700 € + 150 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x
    Min. talletus
    20 €
  4. Boomerang.bet Casino
    Boomerang.bet Casino

    PAGCOR · vuodesta 2024

    Voitoista vero
    4

    100 % jopa 500 € + 200 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x D+B
    Min. talletus
    20 €
  5. 20bet Casino
    20bet Casino

    Curaçao · vuodesta 2020 · Trustly · live-kasino · vedonlyönti

    Voitoista vero
    5

    100 % jopa 220 € + 170 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    40x
    Min. talletus
    10 €
    Bonuskoodi
    2DEP
  6. StoneVegas
    StoneVegas

    Curaçao · vuodesta 2025

    Voitoista vero
    6

    100 % jopa 500 € + 200 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x (D+B)
    Min. talletus
    20 €
  7. Boomerang Casino
    Boomerang Casino

    Curaçao · vuodesta 2020 · Zimpler · vedonlyönti

    Voitoista vero
    7

    100 % jopa 500 € + 200 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x
    Min. talletus
    20 €
  8. Mafia Casino
    Mafia Casino

    Curaçao · vuodesta 2025

    Voitoista vero
    8

    100 % jopa 500 € + 200 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x (D+B), IK 40x, 10pv
    Min. talletus
    20 €
  9. 7BitCasino
    7BitCasino

    Curaçao · vuodesta 2014 · live-kasino

    Voitoista vero
    9

    100 % jopa 5 400 € + 250 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    40x bonus, 45x IK
    Min. talletus
    20 €
  10. Hopa Casino
    Hopa Casino

    MGA (Malta) · vuodesta 2005 · Trustly

    Voitot verovapaita
    10

    100 % jopa 650 € + 180 ilmaiskierrosta

    Kierrätys
    35x
    Min. talletus
    10 €

Kaikki listan linkit ovat kumppanilinkkejä. Tarjoukset ja ehdot tarkistettu kasinon omilta sivuilta; ehdot voivat muuttua. 18+ — rahapelaaminen ei ole keino ansaita rahaa. Apua: Peluuri 0800 100 101.

Lue myös arvostelut: Casino Godz · Ninja Casino · Casino Friday · Karamba · Nomini Kasino

Raaputa nettiarpoja näillä uusilla nettikasinoilla 2026

Tervetuliaispaketti jopa 2000€ + 300 ilmaiskierrosta

Godz Casino tarjoaa suomalaisille pelaajille: Tervetuliaispaketti jopa 2000€ + 300 ilmaiskierrosta, kierrätys 35x (D+B).


Godz Casino arvostelu
Mafia Casino
100% jopa 500€ + 200 ilmaiskierrosta

Mafia Casino tarjoaa suomalaisille pelaajille: 100% jopa 500€ + 200 ilmaiskierrosta, kierrätys 35x (D+B), IK 40x, 10pv.


Mafia Casino
Vulkan.bet Casino
Tervetuliaispaketti jopa 1000€ + 400 ilmaiskierrosta

Vulkan.bet Casino tarjoaa suomalaisille pelaajille: Tervetuliaispaketti jopa 1000€ + 400 ilmaiskierrosta, kierrätys 40x.


Vulkan.bet Casino arvostelu

Koska nettiarpojen antamat palkkiot korostuvat enemmän kuin perinteisissä, myös voittoprosentit ovat täysin eri tasolla kuin Veikkauksen arvoissa. Pelaajan kannattaakin tarkistaa voittoprosentti ja jopa vertailla niitä saadakseen itselleen parhaimmat hyödyt ja suurimmat voittosummat! Se on mielenkiintoista ilmiö, noin voittoprosentit ovatkin nettikasinoilla sellaiset 90 prosenttia, kun ne Veikkauksella pysyvät niinkin alhaalla kuin sellaisessa 55 prosentissa. Ainoa harmillinen asia on se, että harvalla uudella nettikasinolla on arpa-aluetta.

Arpojen toimintamekanismi on samantyyppinen kuin perinteisissä arvoissakin. Pelaajan tulee pyrkiä saamaan itselleen mahdollisimman monta yhtenäistä symbolia, joiden perusteella palkintosumma määräytyy. Tämän lisäksi, nykyiset nettiarvat tarjoavat omille pelaajilleen voittosummia jotka voivat jopa aivan helposti nousta miljooniin euroihin. Suomessa Veikkauksella on monopoli asema myös raaputusarpojen osalta, mutta kiitos useiden markkinoilla olevien nettikasinoiden pelaajalla on nykyään valinnanvaraa ja tämän takia raaputtelusta on myös tullut huomattavasti houkuttelevampaa kuin mitä se on aikaisemmin ollut Veikkauksen arpojen kanssa.

Nettipelaaminen on hauska ajanviete, ja mitä parasta, nyt ei tarvitse lähteä lähimmälle kioskille tai marketille ostamaan arpoja! Raaputtelu onnistuu vaivattomasti niin kotoa tietokoneen ääreltä kuin matkalla puhelimen kanssa!

Nettiarvat myös mobiilissa

Nykyään innokas arpojen ystävä pystyy pelaamaan nettiarpoja myös mobiililaitteella tai tabletilla ja tämä onkin tuonut pelaamiseen aivan uudenlaisen ulottuvuuden ja vapaudentunteen. Hyvin toimivien mobiiliversioiden takia pelaaja voi päästä raaputtelemaan ja voittamaan rahaa missä ikinä haluaa. Suurin osa ihmisistä kantaa myös nykyään mukanaan aina mobiililaitetta ja tämä takaakin sen, että pelaajalla on taskussaan tai laukussaan aina mukana pieni viihdekeskus täynnä toinen toistaan upeampia ja suurivoittoisempia nettiarpoja!

Verovapaat voitot nettiarvoissa?

Pelaajan kannattaa myös tarkistaa minne nettiarpoja tarjoava kasino on rekisteröity, sillä jos sen pelilisenssi on esimerkiksi Maltalla tai Iso-Britanniassa, ovat voitot silloin suomalaiselle pelaajalle verottomia. Hyvänä nyrkkisääntönä voisikin sanoa että jos lisenssi toimii ETA-maan alaisuudessa, ovat silloin myös voitot verovapaina saatavilla. Tällä asialla on väliä, sillä jos pelaaja sattuu voittamaan itselleen esimerkiksi jonkun upeista arpojen tarjoamista voittosummista, hän tuskin haluaa että verottaja iskee voittoon kiinni kuin sika limppuun!

Olemme laatineet kaikille innokkaille arpojen ystäville listan, jossa kerromme niistä nettikasinoista jotka tarjoavat mahdollisuuden päästä pelaamaan nettiarpoja. Olemme pyrkineet myös arvostelemaan kunkin netin pelipaikan puolueettomasti ja niin että siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä nettiarpojen pelaajalle! Listalla näet nettikasinon ajankohtaisen uuden pelaajan tarjouksen jonka voit näppärästi lunastaa klikkaamalla Siirry kasinolle. Nettikasinon arvosteluun tutustut klikkaamalla kasinon nimeä.

Toimitus — Uudetkasinot.biz

Tämän sivun tiedot on koottu kasinon omista ehdoista ja hinnastoista, lisenssirekistereistä (MGA, Veikkaus, Poliisihallitus) sekä maksunvälittäjien julkisista tiedoista. Emme pelaa emmekä talleta rahaa arvostelemillemme kasinoille, emmekä myy sijoituksia listoillamme.

Päivitetty · Miten arvioimme kasinot · Korjaa virhe sivulla

Miksi Uudetkasinot.biz

Uudetkasinot.biz on suomenkielinen vertailusivusto, joka seuraa uusia nettikasinoita ja päivittää listoja viikoittain. Jokainen sivustolla esitelty pelipaikka käydään läpi samalla tavalla: lisenssi, kotiutusnopeus, bonusehtojen kierrätys, suomenkielinen asiakaspalvelu ja maksutavat, jotka toimivat suomalaisella pankkitilillä.

Suomessa rahapelit ovat yhä Veikkauksen yksinoikeuden piirissä. Uusi rahapelilaki hyväksyttiin eduskunnassa 16.12.2025 ja astuu voimaan 1.7.2027, jonka jälkeen myös muut yhtiöt voivat hakea Suomen lisenssiä. Siihen asti ETA-alueen lisenssillä (esimerkiksi Malta) pelaavan suomalaisen voitot ovat verovapaita, ETA-alueen ulkopuolisella lisenssillä eivät.

Sivusto sisältää kumppanilinkkejä. Jos avaat pelitilin linkkimme kautta, saamme komission. Se ei vaikuta arvosteluihin eikä listojen järjestykseen, eikä pelaajalle tule lisäkuluja.

18+ Peluuri — 0800 100 101 Maksuton ja luottamuksellinen auttava puhelin arkisin klo 12–18. Verkossa peluuri.fi, omahoito-ohjelmat ja peliestot: veikkaus.fi. Rahapelaaminen on täysi-ikäisille tarkoitettua viihdettä, ei tapa tehdä rahaa. Aseta talletusrajat ennen pelaamista.
18+ ikärajaPeluuriVeikkaus-monopoliMGA-lisenssieCOGRARahapelilaki 1.7.2027
© 2026 Uudetkasinot.bizRiippumaton vertailusivusto — ei rahapeliyhtiöSisältö tarkistettu

uudetkasinot.biz on niin uusiin kuin jo hieman vanhempiin nettikasinoihin erikoistunut sivusto jossa lisätään uusia nettikasinoita viikoittain. Kauttamme saat yleiskattavan tiedon kasinosta, sen tarjoamista kasinobonuksista ja ilmaiskierroksista

Uusien kasinoiden syntyessä, luomme kasinoista tulevat nettikasinot osioomme ennakkotiedot ja heti kun nettikasino aukeaa, saat siitä ensimmäisten joukossa tiedon uudetkasinot.biz sivuilla.

Tällä hetkellä meillä on 425 kasinoarvostelua joita on lajiteltu selkeästi ja helposti selattavaksi etusivulla esiintyville nettikasinot -listoillemme.

Nettiarvat © 2026 uudetkasinot.biz